Valitse sivu
maastaveto levytangolla

BattlePlan on La Sierran menetelmiin perustuva treenijakso, joka perustuu puhtaasti old school kalisteniikkaan. Aloitin ohjelman viiden asiakkaani kanssa elokuussa 2020 ja jatkamme ohjelmaa joulukuuhun 2021 saakka. Halusin mukaan todella pienen ryhmän ja sellaiset henkilöt, joiden pääkoppa kestää kovaa volyymiä. Tämän ohjelman avulla pääsin elämäni ylivoimaisesti kovimpaan kuntoon kun puhutaan kehonkoostumuksesta ja suorituskyvystä. Minusta tuli superatleettinen ja pystyin tekemään kehollani mitä ikinä halusinkaan.

Ravinnossa suoritin pätkäpaastoa yhden aterian taktiikalla. Tein kaikki treenit paastossa ja söin treenien jälkeen yhden ison aterian. Käytännössä olin paastossa 23 tuntia ja ravittu 1 tunti.

Tämä treenijakso oli brutaali. Se sisälsi vain yhden totaalilepopäivän, kaikkina muina päivinä tehtiin treeni tai jotain palauttavaa liikkumista. Tein usein myös Kipinän kotitreenin lämmittelyksi ja heti perään Battle.

BattlePlanin sisältö viikkotasolla

Maanantai

Maanantaisin suoritettiin viikon raskain volyymitreeni, jossa oli tarkoitus saada mieletön määrä treenivolyymiä aikaiseksi. Suurin osa työstä tapahtui kehonpainolla, mutta myös välineet liikkuivat. Treenit olivat tietoisesti +60minuuttia ja sisälsivät aina helppoja sekä vaikeita kalisteniikkaliikkeitä. Halusin haastaa itseäni joka kerta todella rajusti, halusin todella hankalia yhdistelmiä. Näiden treenien avulla etsin itseäni ja rajojani. Suoritimme kaikki volyymitreenit Ruokatauon hallilla maanantai iltaisin.

Tiistai

Tiistaisin tehtiin viikon voimatreeni joko alakropalle tai yläkropalle. Voiman sisältö vaihtui 3kk välein, jotta tekeminen olisi mielekästä. Voiman jälkeen suoritettiin noin 20 minuutin kuntotreenit, jossa tarkoitus oli puskea kovaa. Kuntotreenit olivat suoraviivaisempia kuin maanantain pitkät vedot.

Keskiviikko

Keskiviikkoisin tehtiin tekniikkaa ja aina leuanvetoa. Käsilläkävelyä, rengasvoimistelua, pegboardia, esterataa, ketteryysrataa ja niin edelleen. Tämän jälkeen tehtiin klassinen La Sierran kuntorutiini, joka kesti aina 32 minuuttia vakiosti.

Torstai

Suunnitelman ainoa viikon totaalilepopäivä. Taistelijoiden ohjeistus oli levätä, syödä hyvin ja venytellä. Itse pidin liikkumisen minimaalisena ja pyrin olemaan tekemättä mitään.

Perjantai

Perjantaisin vuorossa oli aktiivista lepoa. Ohjeena oli tehdä jotain kivaa mistä jokainen nauttisi. Kävelyä, sählyä, golffia mitä tahansa. Minulla itselläni perjantain ruutiinina oli pelata ensin pingistä 2h ja soutaa sen jälkeen 1000 kaloria 100 kalorin pätkissä. Tämä kaikki kesti yhteensä noin 4 tuntia.

Lauantai

Lauantaisin vuorossa viikon toinen voimatreeni ylä- tai alakropalle. Yleensä lauantaisin keskityimme nopeuteen ja kuorman liikuttamiseen räjähtävästi. Sen jälkeen viikon lyhin kondisveto, joka kesti yleensä noin 10 minuuttia erittäin kovalla teholla.

Sunnuntai

Sunnuntaisin tehtiin palauttavaa treeniä. Tämä tarkoitti itselläni viikon toista 1000 kalorin soutulenkkiä palauttavalla vauhdilla. Soudin 1000 kaloria 100 kalorin pätkissä. Pidin vetojen välissä 2-3min taukoja. Soutuvauhtina ”kävelyvauhti”, eli todella rentoa ja palauttavaa. Aikaa tähän meni yleensä noin kaksi tuntia. 100 kaloriin meni aikaa Conceptilla 7:45 – 8:15 kun soudin sen oikein.

Viikkotasolla BattlePlanin volyymi on kova. Tämä ei todellakaan sovi aloittelijalle, vaan on kokeneen ja kovakuntoisen ohjelma. Tämä ohjelma myös nostaa rajusti kuntoa ja kehittää hyvin eteenpäin jos ravinto on kunnossa. Antiikin Patsas valmistaa hyvin tähän jaksolle. Tämä on ammattilaisen volyymi viikossa kun halutaan kovaa kestävyyttä kalisteniikkaan ja mennä eteenpäin.

Ohjelma toimi erinomaisesti kun vertasimme sitä Puolustusvoimien kuntotesteihin. Kaikista rasteista sai helposti kiitettävä tämän ohjelman jälkeen. Sekä lisäksi nostimme ohjelman haastavuutta La Sierran omilla kuntotesteillä, jotka ovat ihan eri planeetalta kuin puolustusvoimien vastaavat.

6kk ohjelma, suorita 2 kertaa

1kk

2kk

3kk